
Toiveita naisena kasvaville

Lapseni määriteltiin noin viisi sekuntia syntymänsä jälkeen ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella tytöksi. Tämä määrittely tulee todennäköisesti vaikuttamaan hänen elämäänsä vuosia, jollei koko loppuelämän ajan.
Vaikka tiedämme, että erityisesti Suomessa monet asiat ovat sukupuolten tasa-arvon kannalta kohtuullisen hyvin, naiset ja binäärisen sukupuolikäsityksen ulkopuolella olevat ihmiset ovat edelleen monin tavoin huonommassa asemassa yhteiskunnassa. Siksi halusin kirjoittaa kansainvälisenä naistenpäivänä lapselleni, itselleni ja muille, jotka ainakin oletetaan yhteiskunnassamme naisiksi. Naisena ja naisoletettuna kasvaminen on läsnä elämässämme jatkuvasti, joten toiveeni ovat ajankohtaisia myös kaikkina muina päivinä – siksi julkaisemme tekstin vielä virallisen naistenpäivän jälkeenkin. Nämä ovat minun toiveitani meille. Kukin tekee niille juuri niin kuin tahtoo.
Sinä olet tärkeä, merkityksellinen ja riittävä juuri sellaisena, kuin sinä olet ja sellaisena, joksi sinä tulet. Sinun ei tarvitse yrittää olla mitään sen enempää tai vähempää. Vaikka maailma ja sen ihmiset eivät aina ole oikeudenmukaisia, pyri sinä olemaan. Anna toisille apua omien voimavarojesi puitteissa, ja pyydä ja ota apua vastaan kun sitä sinulle tarjotaan.
Usko hyvään muissa ja itsessäsi. Ole nöyrä ja kiitollinen saamistasi mahdollisuuksista. Sinun ei kuitenkaan tarvitse nöyristellä tai asettua ovimatoksi. Ole ylpeä omasta kehostasi, sen voimasta, heikkoudesta, kyvyistä ja kyvyttömyydestä. Se kaikki kuuluu ihmisyyteen. Tee sille niin kuin sinä – ja vain sinä – haluat, mutta muista pitää sitä hyvänä ja arvokkaana, sillä se on ainokaisesi.
Ole itsellesi ystävä ja anna muidenkin olla. Anna takaisin toisille hyviä asioita, kun saat niitä itse. Anna niitäkin, joita sinulle on annettu syntymässä. Sinä olet täydellisen epätäydellinen, jokainen ihminen on. Ole väsynyt, vihainen, surullinen, pettynyt, ahdistunut. Ole onnellinen, iloinen, rakastunut ja naurettava. Ole melankolinen, haikea, tylsistynyt, ihan ok, meh ja möh. Ole kaikki harmaan sävyt ja sateenkaaren värit.
Anna itsellesi lupa oppia ja muuttaa mielipidettäsi. Anna itsellesi lupa olla olematta mitään mieltä. Muista nauraa ja itkeä, halata ja suudella, huutaa ja laulaa ja tanssia. Muista levätä. Muista olla tekemättä mitään. Se, mitä sinä teet tai et tee, ei määritä sitä, kuka sinä olet. Sinä saat muuttua ja tulet muuttumaan. Sinun ei tarvitse määritellä itseäsi, jos et halua, mutta saat myös tehdä niin. Vain sinä, ei kukaan toinen.
Toteuta itseäsi. Ole luova ja vapaa. Ole utelias. Rakasta suurella sydämellä. Ota riskejä, kun se tuntuu oikealta. Älä vaadi itseltäsi enempää, kuin on tarpeen. Sinä riität. Pysähdy ja hengitä. Juokse.
Tunnista omat etuoikeutesi ja tee työtä, jotta et niiden vuoksi sorra toisia. Kuuntele ja anna tilaa. Puhu ja kohota äänesi, kun se on tarpeen. Pyydä ja vaadi. Sinun ei tarvitse sietää tai tyytyä. Nosta muita, kun sinulla on siihen mahdollisuus. Kohtele hyvin kaikkea elollista ja elotonta. Ihmettele, kummastele, häikäisty. Haasta auktoriteetit ja normit. Haasta minut ja käsitykseni. Tai anna olla, jos niin haluat. Taistele, kun niin on tehtävä. Väistä, kun niin on tehtävä.
Ennen kaikkea, ole itsellesi armollinen, luota ja antaudu.