Tehokkaasti tuotettua ahdistusta

Kilpailua ja tyhjiä lupauksia menestyksestä. Kuka tehokkuudesta oikeasti hyötyy?

Vääntelehdin tuolissa turhautuneena. Mieleni tekisi kävellä ulos salista, mutta jään kuitenkin katsomaan kuinka muut ympärilläni reagoivat. Kiinnostaako tämä todella niin monia kuin väitetään? Jälleen yksi innostava puhe start-up -yrittäjältä tai kokoomuspoliitikolta. Nykyään kaikkien pitäisi olla perustamassa yritystä ja verkostoitumassa Slushin kaltaisissa tapahtumissa. Siis jo meidän lukiolaisten. Pöhinän alle hautautuu kuitenkin se tosiasia, etteivät kaikki ole kiinnostuneita juuri tietynlaisesta menestymisestä ja elämästä.

Itseäni motivoi halu oppia, mutta välillä tuntuu, että kaikki koulussa tähtää vain hyviin arvosanoihin ja opiskelupaikkoihin. Päämäärät karkaavat yhä kauemmaksi ja muuttuvat yhä suuremmiksi. Koulunkäynti ja arvosanat eivät tunnu riittävän, sillä opiskelu ei takaa työn saantia. Siitä huolimatta meidät yritetään ahtaa tiettyyn uraputkeen, eikä vaihtoehtoja ole tarjolla. Mitä enemmän yhteiskunnan ja talouden sanelemasta normista poikkeaa, sitä vaikeampi on edes päästä mukaan kilpailuun.

Tiedän monia, joille koulussa istuminen ei yksinkertaisesti sovi. He haluavat opiskella ja hankkia ammatin, mutta kaikkialle vaaditaan tutkinto ja koulutus, vaikka joskus pätevyyden voisi hankkia yhtä hyvin pelkällä itseopiskelulla. Itselleni lukio-opiskelu taas sopii, mutta välillä se tuntuu jopa liian itsenäiseltä. En vieläkään tiedä mitä haluan tehdä tulevaisuudessa, vaikka valinta olisi tehtävä pian. On kauheaa, että tässä vaiheessa tekemäni päätökset voivat tulevaisuudessa sulkea monta ovea.

Tuntuu ristiriitaiselta, kun koulussa muistutetaan jatkuvasti levon tärkeydestä ja samalla meinaan hukkua annetun työmäärän alle. Poikkeuksia lukuun ottamatta harva kuitenkaan pääsee lukiosta läpi hyvillä arvosanoilla, jos on käyttänyt vapaa-aikansa lepäämiseen. Kilpailuyhteiskunnassa kunnon kansalainen käyttää vapaa-aikansa tietenkin itsensä kehittämiseen. Minkäänlaiselle luovuudelle ei tosin jää aikaa, jos joka hetki on mietittävä miten ajan voisi käyttää tehokkaammin ja olla paras versio itsestään. Ei ihme, että ahdistaa.

Todellisuudessa köyhät eivät mitään kakkua saa, koska heillä ei ole siihen varaa.

Kilpailua ja tehokkuuden lisäämistä perustellaan ”suuremmalla kakulla”, josta riittäisi jaettavaa myös köyhille. Todellisuudessa köyhät eivät mitään kakkua saa, koska heillä ei ole siihen varaa. Väitetään myös, että kilpailusta hyötyvät kaikki, mutta kilpailu ei toimi niin. Kilpailussa voi voittaa vain pieni joukko. Sama joukko, joka loi säännöt kilpailulle, kerää myös sen palkinnon. Jatkuvasti häviävä taas lannistuu ja turhautuu, eikä jaksa tai halua enää osallistua. Koulussa huomaan, kuinka motivaationi laskee oppiaineiden kohdalla, joista saan kerta toisensa jälkeen huonompia arvosanoja yrityksistä huolimatta. Väsymyksen takia minut leimataan laiskaksi, vaikka oikeasti olen todella kiinnostunut opiskelemaan. Oikeudenmukainen ja reilu kilpailu ilman syyllistämistä ja nöyryyttämistä motivoisi enemmän ihmisiä ottamaan osaa ja vähentäisi pahoinvointia.

Olen kärsinyt lähes koko lukion ajan unenpuutteesta ja abivuoden lähestyessä kiireet ja ahdistus vain lisääntyvät. Onneksi lukion voi suorittaa hitaammassakin tahdissa ja opettajat ymmärtävät ainakin omassa koulussani. Liiallisesta tehokkuudesta seuraa vain väsymystä ja mielenterveysongelmia varsinkin, kun tuottamattomat yksilöt nähdään pelkkänä kulueränä, vaikka esimerkiksi vanhuus ja sairaudet ovat luonnollinen osa elämää.

Yksilökeskeinen kilpailu eliminoi yhteistyötä ajamalla ihmiset toisiaan vastaan. Siksi mitäänsanomaton Suomi 100 -slogan ”yhdessä” ei mahdu samaan kuvaan nykypäivän ihanteen kanssa. Ylhäältä annetut tehokkuuden ihanteet riistävät vapautta ja lisäävät kontrollia. Viime aikoina lehdissä onkin kirjoitettu paljon syyllistäviä juttuja suomalaisten huonosta asenteesta työtä kohtaan. Ehkä tällaisen puheen tarkoitus on saada ihmiset antamaan yhä enemmän itsestään, mutta kenen hyväksi?

Ehkä paras keino taistella vastaan on alkaa elää päinvastoin kuin pitäisi. Onneksi kaikki eivät ole valmiita luopumaan vapaudestaan, eikä miljoonaa tehottomuudesta syytettyä ihmistä voi laittaa vankilaan. Planeettamme ja sen asukkaat eivät kuitenkaan pysty tuottamaan yli voimavarojensa, joten jatkuvan kasvun vaatiminen on turhaa. Jotta elämä maapallolla voi jatkua, on unohdettava tehokkuus ja keksittävä tilalle uusia kestävämpiä tapoja toimia.

Kirjoittaja on väsynyt lukiolainen, joka ihailee tehokkaita ihmisiä.