Piin suositukset suoratoistopalveluiden queer-tarjonnasta

Ei varmaan enää tarvitse erikseen todeta, minkä takia monet meistä ovat parhaillaan lukossa kotonansa, enemmän tai vähemmän tylsistyneinä. Sillä aikaa kun kriittisillä aloilla työskentelevät henkilöt suorittavat tehtäviään, autamme me muut heitä parhaiten pysymällä kotona.

Joten kuten monet ovat todenneetkin, nyt on mitä oivallisin aika vihdoin katsoa kaikki ne elokuvat ja sarjat mitkä ovat jääneet näkemättä! Mikäli katsominen on siitäkin huolimatta loppunut kesken, on alla erittäin subjektiivinen lista allekirjoittaneen suosituksia.

Näissä pätevät tällaisille listoille tyypilliset reunaehdot:

  1. Suosittelen vain elokuvia ja sarjoja, jotka olen oikeasti nähnyt.
  2. En arvostele elokuvia tai sarjoja, joita en suosittele.
  3. Jos oma suosikkisi puuttuu listasta, en ole joko nähnyt sitä tai suosittele sitä. Siinä tapauksessa suosittelen täydentämään listaa kommentoimalla sosiaalisessa mediassa ja näin laajentamaan tätä queer-katsantolistaa entisestään. Tai voit peräti kerätä oman listasi!
  4. Amazonin tarjontaa en mainitse, sillä lähtökohtaisesti vältän kaikkia Amazonin palveluita.

Below Her Mouth

Elokuva | Palvelu: Netflix

April Mullenin ohjaama sympaattinen komedia kerää yhteen sinänsä kliseisen, mutta pohjimmiltaan perustoimivan lesboromanssin katontekijän ja muotitoimittajan välillä. Katontekijää näyttelevä Erika Linder täyttää Shane-roolin hieman turhankin kaavamaisesti, mutta romanttisesti toisistaan kiinnostuneen kaksikon välille muodostuu silti perusviihdyttävä kemia. Ei mitenkään mullistava, mutta keskitason ylle nouseva romanttinen draama.

Concussion

Elokuva | Palvelu: Netflix

Ei, en viittaa Will Smithin tähdittämään elokuvaan amerikkalaisen jalkapallon päävammoista vaan Stacie Passonin ohjaamaan erinomaiseen, vähäeleiseen draamaan lesboperheen dynamiikasta.

Elokuvan tapahtumat käynnistyvät turhautuneen kotirouvan päättäessä tuoda elämäänsä lisää sisältöä aloittamalla seksityön harjoittamisen rikkaiden naisten kanssa. Raflaavista lähtökohdista huolimatta elokuva on vähäeleinen, lämminhenkinen ja optimistinen. Seksityön ympärille ei luoda minkäänlaista stigmaa, vaan elokuva on realistinen kuvaus tällaisesta uravalinnasta keskellä keskiluokkaista elämää.

Omassa henkilökohtaisessa rankingissani tämä nousee lesbodraamojen kärkiviisikkoon pienestä budjetista ja tuntemattomista näyttelijöistä huolimatta.

Happy Ending

Elokuva | Palvelu: Viaplay

Tanskalainen komedia oli kenties viime vuoden elämänmyönteisin draama. Senioriyhtisöön sijoittuva elokuva rikkoo ennakko-odotuksia vanhempien kansalaistemme elämästä ja seksuaalisuudesta piristävällä suoruudella. Elokuvassa 70:ää ikävuotta lähentelevät päähahmot ovat aivan yhtä seksuaalisesti fluideja, polyamorisia ja aktiivisia kuin muutkin kansalaiset.

Tämä elokuva lähestyy aihettaan sekä kunnioittaen että huumorilla. Huumori ei potki missään vaiheessa ketään alaspäin, ja loppuratkaisukin sykkii juuri sellaista elämäniloisuutta mitä me kaikki kenties tarvitsemme juuri nyt.

The L Word: Generation Q

Sarja | Palvelu: HBO Nordic

The L Word oli ilmestyessään sensaatio, mutta sen perintö on kestänyt osin huonosti aikaa. 2000-luvun alun queer-kulttuuri oli vasta hiljalleen muodostumassa siksi intersektionaaliseksi sekoitukseksi ihmisyyttä, johon nykyään olemme tottuneet. Siksi odotin Generation Q -rebootia hieman pelonsekaisin tuntemuksin, mutta huoleni osoittautuivat täysin turhiksi.

Uusioversio sarjaa on sellainen räjähdys ihmisyyden moninaisuutta, että en olisi uskonut sitä ihan äkkiä näin isolla profiililla näkeväni. Henkilökaartissa on ihmisiä erilaisista taustoista, erilaisin fyysisin rajoittein ja jopa transhahmoja näyttelevät ihan todelliset transnäyttelijät. Huimaava olikin jakso, jossa sarjan transhahmot esitetään harrastamassa homoseksuaalista seksiä ilman että se on millään tavalla kummastelun tai karnevalisoinnin kohde.

Ainoa isommin häiritsevä tekijä oli vanhojen hahmojen kohotus sellaisiin yhteiskunnallisiin asemiin, jotka tuntuvat olevan samaistuttavuuden ulottumattomissa. Mutta muuten Bette on edelleen Bette, Shane on edelleen Shane ja Alice on edelleen Alice. Ja mikä parasta, uudet hahmot ovat loistavasti omia itsejään!

Professor Marston and the Wonder Women

Elokuva | Palvelu: Netflix

Polysuhteiden käsittely mainstream-elokuvassa on loistanut poissaolollaan käytännössä totaalisesti, mutta tässä kohtaa Professor Marston and the Wonder Women tekee virkistävän ja sydäntä lämmittävän poikkeuksen. Lähtökohta vanhemmasta professorista, joka vaimonsa kanssa viettelee opiskelijansa mukaan kolmen henkilön suhteeseen kuulostaa äärimmäisen niljakkaalta, mutta onneksi on kaikkea muuta kuin sitä.

Vahvasti tositapahtumiin perustuva romanttinen kertomus on täyslaidallinen voimaantumista yhteiskunnan asettamista normeista. Epäilemättä Marstonin supersankarisarjakuvaura on ollut se, mikä tämän kertomuksen filmatisoinnin on tässä ilmapiirissä mahdollistanut, mutta elokuva tarttuu tähän tilaisuuteen kaksin käsin.

Elämänmyönteisille oman elämänsä anarkisteille!

Orange is the New Black

Sarja | Palvelu: Netflix

Kyllä, Orange is the New Black on edelleen suosittelemisen arvoinen. Ja kyllä, Orange is the New Black on edelleen suosittelemisen arvoinen vain ensimmäisen kolmen kauden verran. Myös allekirjoittanut jätti sen kesken neljännen kauden puolivälissä, kun junan lisäksi raiteilta tippuivat kaikki muutkin mahdolliset ajoneuvot.

Kaikki tietävät jo mistä on kyse, joten nyt jos joskus on aikaa ottaa ote tästä queer-kulttuurin 2010-luvun kulmakivestä.

Tottelemattomuus

Elokuva | Palvelu: Netflix

Elokuva sai jonkin verran julkisuutta jo teatterikierroksellaan, joten monelle tämäkin lienee tuttu. Mikäli Tottelemattomuus kuitenkin jäi sillä kertaa väliin, on nyt mitä mainion aika tarttua tilaisuuteen.

Ortodoksijuutalaiseen yhteisöön sijoittuva lesbodraama onnistuu yllättämään iloisesti välttämällä perinteiset uskonnollisiin yhteisöihin sijoittuvien queer-elokuvien kliseet. Rachel Weiszin ja Rachel McAdamsin välinen kemia paistaa ruudulta, ja elämä voittaa tässäkin tapauksessa. Turvallinen, mutta koskettava rakkauskertomus.

TransAmerica

Elokuva | Palvelu: Viaplay

TransAmerica kuuluu alkuperäisen The L Wordin kanssa samaan kastiin niitä queer-median tiiliskiviä, jotka eivät ole välttämättä ikääntyneet kauhean hyvin. Senkin lisäksi, että päähenkilöä – transsukupuolista Breetä – näyttelee cisnainen, ei elokuvasta välity kovinkaan mairitteleva kuva esimerkiksi homoseksuaaleista seksityöntekijöistä.

Siitäkin huolimatta, ettei elokuva kaikilta osin kestä arvostelua nykystandardeilla, ei voi kiistää, etteikö sillä olisi ehdottomasti paikkansa queer-elokuvan historiassa ja etteikö se olisi pohjimmiltaan varsin sujuva tie-elokuva. Siksi suositukseni tuleekin pienin varauksin, mutta suosituksin kuitenkin.

Work in Progress

Sarja | Palvelu: HBO Nordic

Jos The L Wordin uusioversio on räjähdys intersektionaalisuutta, on Work in Progress atomipommi. Abby McEnanyn tähdittämä ja luoma moderni sitcom menee niin syvälle queer-estetiikkaan ja moderneihin kysymyksiin, että on hankala kuvitella miten tällainen on päädytty tekemään ison studion toimesta selkeästi runsain resurssein.

McEnanyn päähahmo, oman kuvauksensa mukaan ”fat, queer dyke” aloittaa elämänsä alimmassa kuopassa suhteen transitionsa alussa olevan transmiehen kanssa. Tapahtumat nivoutuvat hengästyttävään kudelmaan kaikille queer-ihmisille tuttuja ongelmia ja tilanteita. Etenkin laajennetut kohtaukset sukupuolitettuihin tiloihin menon haasteista sukupuolinormatiivien ulkopuolisena henkilönä ovat kuin omasta elämästäni repäistyjä.

Work in Progress oli riemastuttavuutensa lisäksi myös paikoitellen uuvuttaa katsottavaa – sarja nimittäin todellakin käsittelee myös monille queer-ihmisille tuttuja kipukohtia ja voi siksi mennä ihon alle. Mutta mikäli se ei ole täysin poissulkeva asia sinulle, voin lämpimästi suositella sarjaa aivan kaikille. Niin latteaa kuin sellaista onkin tähän kirjoittaa. Ja varsinkin lopetukseksi.