Maailmanlopun surutyö kirjomalla näkyviin

Käsityöt, ja varsinkin ristipistot, ovat ehkä yllättävästikin kasvaneet suosituksi itseilmaisun muodoksi. Pehmeän taiteen kautta on helpompaa käsitellä raskaampia aiheita, kuten maailmanloppua ja joukkosukupuuttoa, summaavat Lanka Palaa -näyttelyään parhaillaan kasaavat taiteilijat Linnea Saarits ja Vilja Joensuu.

Vilja Joensuu aloitti ristipistojen tekemisen vasta viime syksynä, mutta se iski heti. Mikään tekniikka ei ollut aiemmin tuntunut niin omalta. Ristipistoista löytyi konkreettinen ja aineellinen tekemisen muoto; kuvien ja tekstin yhdistäminen toisiinsa avasi mahdollisuuden laajempaan ja itselle sopivaan ilmaisuun.

”Ristipistotekniikassa kiehtoo ristiriidan luominen. Voi käsitellä pompöösejä ja eeppisiä aiheita ilman, että siitä tulee liian vakavaa tai tärkeilevää. Kun perinteistä tekniikkaa käyttää ”väärin”, se luo ristiriidan, jonka kautta on helpompi käsitellä isompia juttuja”, Joensuu kuvailee.

Linnea Saarits on tehnyt ristipistotöitä vuodesta 2015, eli hänkään ei ole varsinaisesti pitkän linjan tekijä. Silti Saaritsilla on takanaan jo kolme näyttelyä, ja hänen kantaaottavat ristipistotyönsä ovat saaneet paljon näkyvyyttä muun muassa sosiaalisessa mediassa.

Kapitalismikritiikkiä, punk-sanoituksia, Kikan biisikatkelmia ja Matti Nykäsen sutkautuksia.

Saarits ja Joensuu tuovat 20.6. avautuvassa Lanka Palaa -näyttelyssään esille monipuolisen taiteenlajin, joka on totuttu näkemään vain kotitaloushyödykkeiden, kuten kirjottujen pöytäliinojen, tuottamista varten. Teoksissa tuodaan esille niin kapitalismikritiikkiä, punk-sanoituksia, Kikan biisikatkelmia kuin Matti Nykäsen sutkautuksiakin.

Keinutuolissa kutominen on in.

Pehmeät taiteet ovat nousseet maailmanlaajuiseen suosioon ja niitä tuodaan ylpeydellä näkyviin. Joensuu pohtii, että suosion takana on jonkinlainen vastareaktio virtuaalisen ja digitaalisen maailman kasvuun: ihmiset haluavat palata hitaaseen ja konkreettiseen tekemiseen. Töiden tekemiseen liittyy myös sosiaalinen aspekti, sillä käsitöiden parissa kokoonnutaan yhteen. ”Mummoilu on myös in”, Saarits lisää, ”kaikki sellainen keinutuolissa kutominen.”

Akateeminen kuplautuminen ei kannata

Käsityöt ja tekstiilitaide ovat perinteisesti olleet länsimaissa näkymätöntä naisten työtä, joka ei ole päätynyt taiteen kaanoniin. Nyt ne tuodaan esille galleriaan vahvoilla poliittisilla viesteillä. Saarits ja Joensuu eivät kumpikaan ole kouluttautuneet taiteilijoiksi tai tee sitä ammatikseen. Taiteen hierarkioiden horjuttaminen on heidän mukaansa feministinen pyrkimys.

Myymälä2:een avautuvan näyttelyn tekijäkaksikolle feminismi on itsestäänselvä ja arkinen asia, mutta aina se ei ole aina tuntunut hyvältä. Joensuulle intersektionaalinen feminismi on ollut tärkeä muutosliike, sillä hän koki aiemmin, että feminismillä korostetaan entistä enemmän binääristä kahtiajakoa sukupuolten välillä. Nyt päivitetty määritelmä tuntuu omalta ja merkitsee kaikkien vallitsevien olosuhteiden kyseenalaistamista.

Saarits on samaa mieltä. Keskusteluun osallistuminen on kuitenkin hankalaa, sillä valmiina pitäisi olla paljon tietoa ja ilmapiiri on tuomitseva. ”On ableistista olettaa, että kaikki osaisivat tai tajuaisivat. Voi olla esimerkiksi neurologisia sairauksia, ettei vain muista, ja haluaa silti hyvää. Siinä tilanteessa auttaisi muiden luottamus, ettei toinen tarkoita pahaa, vaikka se viekin paljon aikaa ja huomiota muilta”, hän miettii.

Saarits kyllä ymmärtää, että jatkuva lipsautuksien kuuleminen satuttaa, jos aihepiiri on henkilökohtainen, mutta toivoo silti armollisuutta. Joensuu yhtyy tähän. Kukin lähtee omista lähtökohdistaan. Joensuu muistuttaa, että väärää termiä vahingossa käyttävän yksityishenkilön julkinen nolaaminen on vallankäyttöä. ”Feminismin pitäisi purkaa valtarakenteita eikä toisintaa niitä uudelleen. Vallassa on se, joka tietää eniten ja hallitsee siten keskustelua”, hän summaa.

”Feminismin pitäisi purkaa valtarakenteita eikä toisintaa niitä uudelleen. Vallassa on se joka tietää eniten ja hallitsee siten keskustelua.”

Joensuu vierastaa akateemista kuplautumista ja pitää sen kielenkäyttöä elitistisenä. Hän tiedostaa, että kieltä ja termistöä pitää jatkuvasti kehittää ja että se on tarpeellista. Käsitteistön pitäisi kuitenkin olla arkista eikä tieteellistä. Intersektionaalisen voisi esimerkiksi suomentaa risteäväksi, sillä se avautuisi helpommin ja nopeammin.

Ilmastotuho on tässä ja nyt

Tulevan Lanka Palaa -näyttelyn vallitseva teema on antikapitalismi ja ilmastotuho. Osa töiden sanoista on otettu 80-luvun punk-biiseistä, jotka ovat rankkuudellaan ajankohtaisempia kuin koskaan. ”Maailma palaa” saattoi joskus kuulostaa mukavan rajulta, mutta on nyt arkea. Näyttelyn teosten materiaali onkin tämän takia muutamia lankoja lukuunottamatta kierrätettyä.

Pitäisikö ilmastonmuutoksesta puhumista varoa?

Saarits iloitsee, että löysi Joensuun työparikseen. He jakavat yhdessä ilmastoahdistuksen ja pystyvät käsittelemään sitä yhdessä taiteen kautta. Aihetta on edelleen vaikea purkaa omassa elinpiirissä, sillä se on iso ja pelottava kokonaisuus. Joensuu pohtii, tuoko hän puhumalla aiheesta ihmisille vain lisää pahaa oloa. Pitäisikö sitä varoa?

”Se varominen siinä juuri on se ongelma”, Saarits huudahtaa. ”Suojellaan ihmisiä siltä mikä on totta. Minulla on kolme lasta ja se ongelmallisuus korostuu heidän kohdallaan, kun puhumme tulevaisuudesta. Lapset pohtivat mitä haluavat tehdä isoina, että haluavatko he aikuisina lapsia vai koiria. Minä mietin vieressä ääneti, että vaihtoehtona saattaa olla kuitenkin ruoan ja veden etsintä, vaikkei se ole täysin varmaa. Tämä elämä millaisena olemme tottuneet sen kokemaan ei tule jatkumaan kymmeniä vuosia. Tämä sytyttää meidän taiteen.”

Saarits kuitenkin jatkaa, ettei halua elää survivalistina, vaan elää niin hyvin kuin mahdollista. Häntä ei kiinnosta selviytyminen, vaan eläminen.

”Elämme järjestelmässä, joka ei pärjää ilman jatkuvaa kasvua, ja jatkuva kasvu johtaa väistämättä tuhoon,” Joensuu kiteyttää.

Taide on Joensuulle ja Saaritsille yksi tapa käydä läpi maailman tuhoutumisen surutyötä. Joensuulle haasteena on ollut, miten voi samaan aikaan hyväksyä faktat ja silti olla lamaantumatta täysin. Hän kuitenkin saa lohtua siitä, että isommassa mittakaavassa ja tieteen kautta katsoen ihmisen tuho näyttää todella pieneltä. ”Karhukaiset kuitenkin säilyy, ja jotkin sinilevät. Se on hyvä.”

Saarits kertoo, että etenkin Joensuun kanssa käydyt keskustelut ihmisen haavoittumattomuuden illuusiosta ovat olleet antoisia. Se kun tuntuu olevan ihmiselämän kantava voima, joka ajaa liialliseen mukavuudenhaluisuuteen.

”On outoa, että ahdistus ilmastotuhosta nähdään vielä virallisesti asiana, joka yksilössä on pielessä. Sehän on aivan looginen ja järkeenkäypä reaktio, että tuntee ahdistusta. Olisi kieroa, jos ajattelisin, että voin todella hyvin ja että kaikki kunnossa. Odotan sitä, että rahanhimo ja kapitalismi luokitellaan sairauksiksi.”

Aika käy ja lanka palaa

Lanka Palaa -näyttelyn avajaiset ovat Myymälä2:ssa torstaina 20.6., ja kokonaisuus on pystyssä 14.7. saakka. Paitsi näyttelyyn Joensuu haluaa toivottaa ihmiset tervetulleiksi myös Alakulttuurikeskus Loukon Joku Ompeluseuraan tiistaisin klo 16-19. Joensuun ja Saaritsin vetämässä työpajassa tehdään kaikenlaisia käsitöitä ja tarjotaan niihin vertaisohjausta. Ompeluseura on tekniikan ja itseilmaisun lisäksi hyvä mahdollisuus olla yhteydessä muihin ihmisiin ja käsitellä asioita, ja sinne voi myös tulla vain olemaankin.

Saaritsilla ja Joensuulla on välitettävänään tärkeä viesti: Me kaikki kuolemme. Meillä on hyvin pieni aika, joten kannattaa tehdä edes jotakin.

Joensuun ja Saaritsin kuvat: Gabriell Riuta

Näyttely on saanut rahoituksen Suomen Kulttuurirahastolta.

Myymälä2-gallerian esteellisyystiedot : Pääsymaksua ei ole, mutta tila on fyysisesti esteellinen. Tilaan johtaa portaat eikä ramppimahdollisuutta ole.