Huomenna ei mennä Korkeasaareen
Sisältövaroitus: eläinten kärsimys ja tappaminen, ampuminen, aseen näkyminen kuvassa, #metoo-tunnisteen käyttö eläimestä
Eläinoikeuskeskustelu on pyörinyt tiiviisti ilmastonmuutoksen myötä eläintuotannon ja turkistarhauksen ympärillä, ja syystäkin. Sue Coe kuitenkin muistuttaa, ettei puhe lopu näihin aiheisiin.
Sue Coe on poliittinen taiteilija, joka pyrkii provosoimaan ja onnistuu siinä. Coe on saanut kritiikkiä ja ihastusta yksinkertaistavasta tyylistään, jossa sanoma ja tunne välittyy nopeasti. Hänen töissään ei jää epäselväksi, kuka on hyvä ja kuka paha. Zooicide ei ole poikkeus. Kirja on kokoelma Coen töistä, joissa hän ottaa kantaa eläintarhoihin. Lähes kaikki työt ovat mustavalkoisia, ja niissä on tekniikkana litografia, lyijykynä ja hiili.
Tekstissä käydään läpi miten eläintarhat epäonnistuvat opetuksessa, eläinten hyvinvoinnissa ja lajien säilyttämisessä.
Zooicide alkaa taidehistorioitsija Stephen F. Eisenmannin esseellä. Tekstissä käydään läpi muun muassa eläintarhojen historiaa, niiden yhteyttä kolonialismiin ja rasismiin sekä miten eläintarhat epäonnistuvat opetuksessa, eläinten hyvinvoinnissa ja lajien säilyttämisessä. Ihmisten suhdetta eläimiin avataan myös yleisemmin ja kuinka on päädytty nykyisenkaltaiseen kapitalistiseen eläintuotantoon. Tässä livahdetaan välillä kuitenkin niin sanotun kilariveganismin puolelle, missä puhutaan hyvin epäkunnioittavasti ja ylhäältä päin moralisoiden esimerkiksi paimentolaisista. Ihmisten ja eläinten välinen suhde nähdään yksinomaan haitallisena, ja tällä sivuutetaan esimerkiksi ihmisen ja koiran välinen koevolutiivinen matka ja kumppanuus. Teksti on muuten sopivan kipakkaa ja tulista, mikä sopii yhteen itse taiteen kanssa.
Loppupuolella essee kuvailee hienosti Sue Coen taidetta. Eisenmannin taidehistoriatietämys avaa lukijalle, millaisia vaikutteita ja taidesuuntauksia töissä on nähtävissä ja mihin klassisiin teoksiin niissä viitataan. Lukija saa näin paremman kokonaiskuvan ilman aikaisempaa taidehistorian tietämystä.
Tunteita ei säästellä
Litografityöt ovat kuin salamalla hetkessä otettuja valokuvia, joissa tiivistyy räjähtävä tuska ja kauhu. Grafiitilla ja hiilellä saadaan herkempi vaikutelma tai jokin toiminta tai liike paremmin esille. Tekniikoita on käytetty huolella korostaen haluttua tunnelmaa. Tämä näkyy siinäkin, että kirjassa on myös eläintarhoissa tehtyjä nopeita lyijykynäluonnoksia, joita ei ole tarvinnut viimeistellä. Ne ovat nopeita havaintoja arjen julmuudesta, jotka tuovat tasapainoa ja vaihtelua tarkkaan harkittujen, yksityiskohtaisten töiden välissä. Kun leijona nukkuu muovisessa altaassa ja lapsi huutaa kärsimättömänä ”Herää!”, niin tilanteen ahdistavuuden ilmaisuun riittää sivustakatsojan pikainen hahmotelma.
Osa teoksista muodostaa keskenään tarinan. Kirjassa käsitellään esimerkiksi Haramben tapaus; Harambe oli gorilla, joka ammuttiin, koska lapsi putosi vahingossa sen häkkiin. Myös Harambea tuntemattomammat Marius-kirahvi ja Vince-sarvikuono saavat tilaa ja muistoalustan. Näin tuodaan samalla esille, että lajit eivät kärsi, vaan yksilöt. En ole kuitenkaan varma, onko sopivaa käyttää norsun kohdalla #metoo-tunnistetta. Provosointi saattaa siis mennä liiankin pitkälle.
Lajit eivät kärsi, vaan yksilöt.
Monet kirjan kuvista jättävät olon tyhjäksi, muttei huonolla tavalla. Teokset imaisevat kaikki sanat mielestä, ja jäljelle jää vain ahdistus ja järkytys. Osan sivuista haluaisi selata vain nopeasti läpi, koska jatkuva tykitys tuskasta ottaa veronsa. Niihin kuitenkin palaa, kun on saanut hengähtää hetkisen. Tyyli on, ironista kyllä, hyvin vangitsevaa.
Herkemmille en suosittele kirjaa lainkaan, ja kaikkien on hyvä tehdä jotain leppoisaa lukuhetken jälkeen tasapainottamaan oloa. Kirja sisältää hyvin paljon väkivaltaa ja eläinten itsetuhoisuutta kamalissa olosuhteissa. Tämä kuitenkin kertoo jo siitä, että jokaisen olisi hyvä tutkia omaa suhdettaan eläintarhoihin ja tarkastella kriittisesti niiden ongelmia firmojen brändäyksen takaa.
Jos olet tottunut tekemään joka vuonna retken eläintarhaan, varaudu siihen, että Zooiciden jälkeen saatat alkaa harkita muutosta perinteeseen.
4/5
Zooicide – Seeing Cruelty, Demanding Abolition
Tekijät: Sue Coe, Stephen F. Eisenmann (essee)
AKPress lokakuu 2018, 128 s.