Musta koira huutelee nurkkapöydästä

Musta Koira on tuore kouvolalainen yhtye, jonka riveistä löytyy sekä vanhoja että uusia tekijöitä. Bändin laulaja Teme ja kitaristi Annina kertoivat koirasta. – ”Musta koira on suurta mustaa koiraa muistuttava aavemainen …

Kuudes Silmä hioo uutta timanttia

Helsinkiläinen Kuudes Silmä on soittanut synkkiä säveliään 2010-luvun alusta saakka ja lunastanut paikkansa suomalaisen punkin ja postpunkin leikkauspisteessä. Pari kokopitkää ja monta pikkulevyä julkaissut yhtye on soittanut ahkerasti ja kiertänyt …

Tuntemattoman Tien tulevaisuus näyttää valoisalta

Helsinkiläinen Tuntematon Tie on soittanut melodista, haikeaa punkkiaan vuodesta 2015. Julkaisua bändiltä on saatu odotella yhtä kauan, vaikka tie on vienyt kellarikeikoilta vähän isommillekin festarilavoille. Bändin vilpitöntä ja sydämellistä ulosantia …

Maailmanloppu haluaa herätellä viihteeseen hukkuneita

Maailmanloppu soitti ensimmäisen keikkansa Kouvolassa vuonna 2011 ja pian keikalta nauhoitettu live-c-kasetti liikkui tiuhaan Helsinginkin katukaupassa. Bändiä on alusta asti ympäröinyt jonkinlainen ihailun ja kunnioituksen aura. Maailmanlopulta on ollut vaikea …

SISTER DISASTER – harppaus mukavuusalueen ulkopuolelle

LoukkoFesteillä perjantaina 18.5. esiintyvä Sister Disaster julkaisi ensimmäisen EPnsä “Blackouts” vuonna 2016. Jyväskylässä alkunsa saanut synkkää ja raa’an tunteikasta musiikkia tekevä nelikko keikkailee harvakseltaan, joten tätä keikkaa ei kannata jättää …

Romanssi – luksuuria, joka ehdottomasti kuuluu kaikille

Tutustuin Romanssiin ensimmäisen kerran aamuöisellä parkkipaikalla Oulussa viime kesänä. Pohjoisen suurimmat punk-festarit Hässäkkä-päivät oli koonnut suomalaisia punk-ja undergroundmusiikin ystäviä yhteen koko maan pituudelta, eikä harvinaista jälleennäkemistä raaskittu katkaista sellaisten toissijaisten …

”Kun tekee itse, saa sellaisen kuin tulee”

DIY (do it yourself) määrittää pitkälti loukkolaisten asennetta ja toimintaa. Samoin punkrockbändi Adic Runsin, joka soittaa Loukon tukibileissä Lepakkomiehessä perjantaina 3.11.  Alakulttuurikeskus Loukosta on tarkoitus luoda turvallinen tila, jossa ihmisistä …